keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Alelöytöjä

Miten nuo alennusmyynnit saavat pääni aina aivan totaalisen sekaisin. Mullahan piti olla tässä kosmetiikkalakko päällä, mutta eiköhän se jostain syystä unohtunut kun lampsin tässä yksi päivä Sokoksen kosmetiikkaosastolle. En vain pysty vastustamaan alehintoja. Toisaalta löysin kyllä todella ihania juttuja ja monet vielä sellaisia joita oikeasti tarvitsinkin. No, tässä kuitenkin tulee ostoksia.



Tämä oli ehdottomasti hyvä ja tarpeellinen ostos. Mun vanha ripsentaivutin katosi muutama viikko sitten ja olen siksi joutunut ilman tässä sinnittelemään. En osaa yhtään arvioida ripsentaivuttimia, koska ennen tätä minulla on ollut käytössä ainoastaan tuo yksi, nyt kadonnut yksilö. Eli vertailukohteita ei paljoa löydy. Ainakin omasta mielestäni tämä taivuttaa ihan hyvin!



Goshin huulikiilto ja Lumenen lakka pääsivät samaan kuvaan kun sävyt sointuvat niin mukavasti toisiinsa. Huulikiillon sävy on aivan täydellinen kesään (saatte ehkä jossain vaiheessa kuvia ihan in action). Aiemmin en olekaan Goshin huulikiiltoja kokeillut. Muutenkin koko merkki jäänyt vähän huomiotta. Mulla Goshilta aikaisemmin on ainoastaan vain yksi luomiväripaletti. Tämä kiilto ei ainakaan ollut pettymys. Väriä tulee juuri sopivasti, eikä koostumus ole tahmainen. Pysyvyyskin ihan kiitettävä.
Mulla ei aikaisempaa kokemusta olekaan näistä Lumenen
quick & chic lakoista. Olen erittäin tyytyväinen tähän. Olen töissä paikassa, jossa kynnet on kovalla koetuksella. Siellä kynsilakat pysyvät lohkeilematta ehkä kymmenen minuuttia. No tämäpä kesti koko päivän, mitä nyt aivan pikkuisen kärjistä alkoi oma kynsi pilkottaa. Mutta se on oikeasti aivan minimaalista, jos vertaa muihin lakkoihin. Plussat myös hyvästä sudista, jolla saa helposti ja nopeasti tasaista jälkeä. Tykkään tästä siis todella. Sävy on nimeltään Kevätkepponen.



Mä oon jo kauan halunnut kokeilla jotain mineraalidödöä ja nyt päätin sellaisen vihdoin ostaa kun tuo Garnierin versio oli alennuksessa. Tässä on melko voimakas tuoksu, mikä ei todellakaan ole paha. Oikeastaan olen ihan hulluna tuohon tuoksuun. Muistuttaa todella paljon jotain tuttua hajuvettä, mutta en saa päähäni, että mitä. En siis suosittele niille, jotka haluavat dödön olevan mahdollisimman tuoksuton. Hyvän tuoksen lisäksi tämä hoiti hommansa erittäin hyvin. Tosin baarissa neljän tunnin tanssiputken jälkeen alkoi hiki ehkä hieman puskea päälle. Pystyykö mikään dödö edes olemaan täysin pettämätön tuollaisissa olosuhteissa? Hhhmm.. Tätä ostan kuitenkin varmasti uudestaan!



Tämä tuote on kuin tehty hiuksilleni! Eli siis mulla on todella pitkät ja erittäin paksut hiukset, jotka ovat pörröiset ja menevät helposti takkuun. Tämä öljyhoito on tarkoitettu lähinnä latvoille, mutta itse käytän tätä koko hiuksiin. Estää todella mukavasti takkuuntumista ja pistää kuontaloa parempaan kuntoon. Mun kaveri suositteli tätä mulle ja kerran tätä kokeiltuani olin ihan myyty. Nyt tämä oli Stockalla -40 prossan alessa, joten mukaan lähti välittömästi. Myös siis ihan vain latvoihin tämä käy hyvin ja tekee niistä heti pehmeämmän tuntuiset.



Ymmärrätte varmaan, että tälläinen Hello Kitty friikki ei vain voinut olla ostamatta näitä kun olivat hennesillä alessa euron kipale. Söpöä!

Siinä ne taisi ollakin. Lisäksi ostin vielä vanulappuja, mutta ne nyt ei paljoa esittelyä tarvitse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti