sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Blogikriisi

Heippa vaan! Mulla on ollut pitkään mietinnässä, että jatkanko tämän blogin kirjoittamista vai en. Jotenkin mielenkiinto koko touhua kohtaan on hieman lopahtanut. Muuten tykkään bloggailusta kyllä hirveesti, mutta se vie aikaa aivan mielettömästi ja tänä syksynä olen ollut aivan hirvittävän kiireinen. Suurimpana ongelmana on myös se, että tuotteiden kuvailu ja kuvien siirtely koneelle on alkanut kyrsiä aivan mahdottomasti, enkä keksi miten hommaa voisi helpottaa. Kaiken kukkuraksi uudessa kämpässäni on aivan mielettömän huono valaistus, joten kuvien laatu on useimmiten melko törkyistä.

Yleisesti mielenkiintoni kosmetiikkaan on myös jonkinlaisessa taantumavaiheessa. En tiedä todellakaan miksi, mutta joskus mulle tulee vain tälläisiä vaiheita. Kiinnostus vaatteita ja muotia kohtaan taas on kasvanut entisestään ja käytänkin nyt mielummin rahaa niihin kuin kosmetiikkaan. Olenkin miettinyt, että pitäisiköhän minun laajentaa hieman tämän blogin aihemaailmaa ja tehdä postauksia, joissa esim. esittelisin viimeaikaisia vaatehankintoja tmv. Miltäs kuulostaisi? Mitään varsinaista muotiblogia päivän asu- kuvineen tästä ei ikinä kuitenkaan tule. Sitäkin hommaa on joskus tullut kokeiltua, mutta pidemmän päälle se ei ollut yhtään mun juttu.

Yritän nyt ottaa rennosti ja olla ressaamatta tästä koko blogi jutusta. Blogiin saattaa tulla lähiaikoina joitakin ulkoasumuutoksia, joilla yritän taas saada innostukseni blogia kohtaan syttymään :)