sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Burn baby burn!

Tämä postaus käsittelee aivan muuta kuin kosmetiikkaa. Aijon nimittäin kertoa vähän kuntoilustani. Jos ei kiinnosta, kannattaa suosiolla skipata koko postauksen lukeminen.

Kerrotaanpa ensin vähän taustoja. Olen ollut nuorena melko urheilullinen. Harrastin peruskoulussa ja lukioaikoina esim. hiihtoa ja tanssia. Sitten lukion ykkösen jälkeen lopetin jostain syystä tanssin ja liikkumisen muutenkin kokonaan. Oli monta vuotta, että en oikeasti tehnyt mitään kroppani eteen ja sehän alkoi näkyä niin peilistä kuin vaa'altakin. Välillä havahduin itsekin tilanteeseen ja ostin aina kuntosalille pariksi kuukaudeksi kortin, mutta aina muutamien kertojen jälkeen alkuinnostus kariutui ja kuntosali kortti jäi käyttämättömäksi. Jotenkin kuntosalilla käyminen ei vain ollut se mun juttu. Kävin päänsääntöisesti vain ryhmäliikuntatunneilla, koska musta ei vain ole sellaiseen itsenäiseen punttinostamiseen. Ryhmätunneista en oikeastaan tykännyt siksi, että mua henk.koht. ärsyttää niillä aina sellainen naisten välinen kilpailu ja etenkin ne eturivin täydelliset naiset, jotka tulevat tunneille huulikiillot hullilla ja viimeisen päälle laittautuneina. Lisäksi aknenaamallani en ikinä kehdannut mennä tunnille ilman meikkiä ja voitte vain kuvitella kuinka paljon se akne siitä vain villiintyi enemmän meikit päällä hikoilusta.

Nyt tässä on mennyt pari vuotta niin, etten ole oikeastaan jaksanut tehdä mitään kuntoni eteen. Asuin ennen joulua muutaman kuukauden Kanadassa, jossa sain paljon mahtavia kokemuksia, mutta myös seitsemän lisäkilo. Tajusin tilanteen vakavuuden vasta kun palasin Suomeen kun vanhat farkkuni eivät enää mahtuneetkaan ja painoin ensimmäistä kertaa elämässäni yli 60 kiloa (huom, olen siis 160 cm pitkä, joten mulle aika iso luku tuo kilomäärä). Ensin aloitin lisäkilojen pudottamisen lenkkeilyllä, joka ei ole ikinä ollut mun juttu, eikä ollut nytkään. Turhauduin melko nopeasti, enkä jaksanut enää lähteä lenkille. Aloitin myös uuden parisuhteen ja siksi kuntoilu jäikin vähän taka-alalle.

Nyt tässä ennen kesää löysin vihdoinkin itselleni uuden motivaation ja sen itselleni parhaimman tavan liikkua. Kaikenlisäksi se ei maksa mitään. Minä nimittäin kuntoilen kotono youtuben erilaisten workout videoiden kanssa. Sieltä löytyy oikeasti satoja todella mahtavia jumppavideoita, jokaiselle löytyy varmasti mieluinen pätkä!

Tässä nyt olen pari kuukautta aina enemmän tai vähemmän aktiivisemmin näitä tehnyt ja olen saanut jo 4 kg pois. Aluksi en edes muuttanut ruokavaliotani, mutta nyt olen kiinnittänyt siihenkin huomiota, jotta tuloksia tulisi nopeemmin ja kestäisivät sitten pidempään.

Ajattelin nyt jakaa teille pari omaa jumppavideolemppariani:

http://www.youtube.com/watch?v=PWEdJRRndkQ&feature=related

Mä tykkään tästä ihan hurjasti varsinkin jos reenille ei ole kauheasti aikaa. Tämä todella tuntuu jaloissa, vaikka onkin aika simppeli.

http://www.youtube.com/watch?v=QtYgmDEddug&feature=related

Tämä on aivan hullu rääkki! Ensin mun piti pitää aina kaks taukoa tän aikana, mutta nyt menee jo ilman taukoja. Tämä saa todellakin hikoilemaan ja paikat on seuraavana päivänä aivan varmasti kipeinä. Rasva palaa! Tää on ehkä mun mielestä kaikkein paras :)

http://www.youtube.com/watch?v=lOZDN1UnZ9U&feature=relmfu

Aloitin ihan ensimmäiseksi näillä Tiffany Rothen reenivideoilla. Näissä liikkeet on tosi helppoja ja ihan erilaisia mitä ihan basic jumppavideoissa yleensä on. Näissä saa kivasti vähän sheikatakin. Tiffany Rothella on tosi monia reenivideoita youtubessa, menkää katsomaan ja valitkaa lempparinne! Tiffany on aina ihanan kannustava ja muistuttaa aina hengittämisestä, joka aina itseltä meinaa keskittyessä unohtua.

Toivottavasti joku innostui näistä myös. Ja vinkatkaa jos joku innoistui näistä enemmänkin. Mulla meinaan on tuolla suosikeissa vaikka kuinka monta videota, joita voisin jakaa teidän kanssa :)

ÄHHH! yritin eka upottaa nuo youtubevideot tähän tekstiin, mutta jostain syystä en onnistunut :( täytyy siis vain turvautua linkkeihin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti