Näytetään tekstit, joissa on tunniste TBS. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TBS. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. helmikuuta 2010

Fail

Huomasin, että mun pitäis vähän tehdä inventaariota mun kosmetiikan suhteen. Kaapit tuntuu olevan täynnä kaikkia käyttämättömäksi jääneitä puteloita, joista suurin osa vielä vanhentuneita. Siitä sainkin ajatuksen jakaa täällä blogissa mun omia kokemuksia mun käyttämättömiksi jääneistä tuotteista. Nämä eivät vain toimineet, vaikka kuinka olisin halunnut.



Aloitetaan vasemmalta: Ensimmäisenä siis Providan teepuu hoitovoide. Tässä on ehkä yksi pahimmista tuoksuista mitä olen ikinä kokenut. Laitoin tätä yhtenä iltana mieheni naamaan ja tajusin viimeistään silloin, kuinka pahalta tämä todella lemahtaa. Mies lähti suoraan naamapesulle.
Tällä ei oikeastaan ollut mitään vaikutusta mun ihoon. Ainoa outo piirre tässä oli, että mun naama alko aina ihan mielettömästi hikoilla kun laitoin tätä :D Lisäksi miinusta vielä siitä, että tuo putelo halkesi vähän tuosta keskeltä muutaman päivän käytön jälkeen.

Seuraava tuote on hyvä esimerkki siitä kuinka joku todella hehkutettu tuote ei sitten toimikaan omalla iholla odotetusti. Yritin kauheasti rakastua tähän Dr. Hauschkan kasvoöljyyn kaikin mahdollisin tavoin ja annoin tälle monta mahdollisuutta. Käytin tätä pelkilteen ja kosteusvoiteen seassa, mutta mikään keino ei toiminut. Tämä sai ihoni puskemaan rasvaa pintaan ihan mielettömästi, vaikka tämän pitäisi sitä juuri hallita. Eli ei sopinut todellaan ainakaan meikin alle.

Sitten yksi suurimmista pettymyksistä. Bodyshopin teepuuöljy kuivattamaan finnejä. Tämä ainoastaan lemusi melkein yhtä kauhealle kuin Provida, eikä tehnyt yhtään mitään.

Viimeisenä vielä Palmoliven dödö, josta on muodostunut suorastaan vitsi. Tämä ei kuivu ollenkaa. Tai jos kuivuukin niin siihen tarvitaan vähintään tunti aikaa ja hiustenkuivaaja. Aamuisin mulla on kyllä yleensä parempaakin tekemistä, joten tämä ei ole kainaloihini pahemmin päässyt.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Puhdistus

Tällä kertaa esittelyyn pääsevät mun puhdistustuotteet.

Päivittäin:



Aamuisin pesen ihon tuolla acon puhdistusvaahdolla. Tämä on mun mielestä ihan ok tuote. Ei mitään hehkuttamisen aihetta, mutta ei myöskään huonoa sanottavaa. Käytin tätä aikaisemmin myös iltaisin, mutta huomasinkin, ettei tämä putsaakaan ihan kaikkea meikkiä. Ratkaisin ongelman sillä, että laitoin sekaan vähän geelimäistä putsaria ja sillä kaikki rippeetkin lähti.



Jos naamani ei ole aivan ruti kuiva, pesen naamani aina iltaisin Korresin thyme&sage geeliputsarilla. RAKASTAN TÄTÄ! Kokeilin ensin Korresilta saamaani testeriä tästä, ja jo sen ensimmäisen pesun jälkeen ihoni oli selvästi paremmassa kunnossa. Tämä rauhoittaa tulehduksia todella kiitettävästi ja pesee varmasti kaiken lian pois. Haittapuolena tosin se, että joskus tämä kuivattaa ihoa pikkusen liikaa, mutta ei kuitenkaan yhtä paljoa mitä muut kokeilemani nuorelle ja epäpuhtaalle iholle tarkoitetut putsarit. Oon kuitenkin ajatellu, että hankin kuitenkin tän rinnalle vielä Korresin white tea puhdistusgeelin, joka kuivattaa kuulemma tosi minimaalisesti, jos ollenkaan. Ai niin, yksi huono puoli tuossa thyme&sage putsarissa kuitenkin on; Se haisee ihan samalle kuin clerasil-tuotteet!

Harvemmin:



En kuori ihoani kauhean usein (,mikä luultavasti johtuu siitä, että olen vielä jotenkin alitajuisesti kiinni dr. Hauschkan ideologiassa :D). Teen kuorinnan yleensä max 1-2 kertaa kuukaudessa. Ikinä en ihoani mene tietenkään kuorimaan, jos se on tulehtunut, koska sehän vasta lisääkin finnejä. Enivei, silloin kun ihoni kuirin tapahtuu se The bodyshopin merilevä kuorinnalla. Tästäkään mulla ei ole oikein mitään hehkutettavaa, eikä moitittavaa. Ihan perus kuorinta.



Naamion virkaa hoitaa tällä hetkellä Lumenen turvenaamio, joka kyllä vetelee aika viimeisiään. Oon tykänny tästä aika paljonkin. Tämä tekee ihosta jotenkin tosi puhtaan ja heleän näköisen. Toisaalta talvella tää saattaa joskus olla pikkusen liian kuivattava. Lisäksi ainakin mulla tää kirvelee ihan mielettömästi aina aluksi ainakin nenän ja suun ympäriltä. Toisaalta putelon tuoteselosteessakin lukee, että pieni kirvely kertoo vain tuotteen tehosta. Naamion laitan vähintään kerran viikossa ja joskus jopa kahdesti, jos aikataulut niin suo.