Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korres. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korres. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. elokuuta 2010

Korres=rakkautta

Nyt siis olisi luvassa se Korres postaus, jota aiemmin jo lupailinkin. Tässä siis tulevat kaikki tällä hetkellä käytössä olevat Korresini:



Eli vasemmalla ylhäältä alaspäin Guava huulirasva, jugurttivoide sekä timjamihunajanaamio. Keskellä White tea geeliputsari ja sitten vielä viimeisenä tuo täälläkin aiemmin vilahtanut epäpuhtaalle iholle tarkoitettu putsari.

Aloitetaan tarkempi tutkailu putsareista



Oikealla oleva nuorelle ja epäpuhtaalle iholle tarkoitettu putsari oli ihan ensimmäinen Korresini ja tilasin sen Nelly.comista. Silloiseen ihoni tilanteeseen se sopi hyvin, mutta nykyisin en tätä voi käyttää enää kuin täsmähoitona pahimpiin finneihin. Rasvaisen ja näppyisen ihon omaaville suosittelen tätä kuitenkin lämpimästi.
Myös tuo white tea puhdistusgeeli on nykyään liian vahvaa kamaa mun iholleni. Ihmettelen vain miksi tämän mainostetaan sopivan jokaiselle ihotyypille. Jättää ihon todella natisevan puhtaaksi. Miinusta myös ärsyttävästä korkista, johon mulla meni useemmin kun kerran hermot. Harmi kun en tykännyt tästä, koska mulla on tätä vielä toinen täysin avaamaton purkki jäljellä. Tuon toisen Pharmazon siis lähetti mulle ilmaiseksi, koska tämä aikaisempi oli postituksen aikana auennut ja siitä oli osa valunut pois.

Sitten aivan uuteen rakkauteen, joka siis tuli tällä viikolla mulle Kreikasta.



Oon niin so in love tähän huulirasvaan. Tuoksu on aivan ihana ja koostumus mielettömän pehmeää. Tämä sulaa ihanasti huulille tehden niistä samettisen pehmeät. Tykkään, tykkään, tykkään! Näitä löytyy siis eri sävyisinä, mutta itse otin tuon sävyttömän. Omiin huuliini se saa kyllä aikaan hieman vaaleanpunaisen vivahteen. Tuoksuja olen todella huono kuvailemaan, mutta ainakin sen osaan sanoa, että tuoksu on todella herkullinen, ehkä hieman toffeeseen suuntaava. Ainoa huono puoli on tuo sormet sottaava purkki, mutta nythän näitä saa joistain nettikaupoista jo puikkomuodossakkin. Jee!



Tätä jugurttivoidetta ei varmaan tarvitse täällä enempää hehkuttaa. Yksinkertaisesti paras rasva sekaiholle mitä olen koskaan kokeillut. Kosteuttaa hyvin, mutta jättää silti ihanan mattapinnan. Tämäkin tuli siis Kreikasta ja on jo mun kolmas jugurttivoide.



Tämä timjamihunajanaamio ei sitten olekaan Pharmazonista vaan ihan Sokokselta ostettu. Normaalihintaisena en Korresia Sokokselta ostaisi, mutta tämä oli huimassa alessa, joten sain tämän mukaani vain noin vaivaisella yhdeksällä eurolla.



Kuten huomaatte, viimeinen käyttöpäivä on jo tämän vuoden puolella ja se siis selittää noin halvan hinnan. Laskin kuitenkin, että ehditään tämä äidin kanssa käyttämään yhdessä ennen tuota viimeistä käyttöpäivää. Mulla ei ollutkaan mitään kosteuttavaa naamiota, joten tämä tuli todella tarpeeseen.
En osaa oikein sanoa tykkäänkö tästä vai en. Erityinen miinus tässä on se, että tätä saa oikeasti aika kovalla kädellä hinkata pois jos ei omista kasvosientä. Tuntuu vähän, että kaikki se kosteusteho huuhtoutuu veden mukana viemäriin, kun tätä hankaa pois naamastaa. Mutta toisaalta taas iho on kyllä ihan sileä ja heleä tämän jälkeen. Tuoksusta ainakin tykkään. Se on jotenkin kirsikkainen ja todella vahva, mutta silti miellyttävä.

Siinä ne sitten olivatkin ja toivottavasti näitä on tulossa mun kaappeihin vielä lisääkin. On kyllä ehdottomasti parhain merkki mitä olen koskaan kokeillu niin hinnaltaan kuin laadultaankin(jos siis Pharmazonista tilaa). Nyt himottaisi kokeilla myös värikosmetiikkaa ja erityisesti silikoniton primeri kiinnostaisi (harmi vaan, ettei Pharmazonista löydy tuota primeria :/).

Onko muut menettäneet sydämensä Korresille?

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Hehkutusta ja vähän muutakin

Pakko ihan tänne tulla hehkuttamaa tuota Pharmazonia. Tein kyseiseen puljuun tilauksen tänään n. puoli yhden aikaan ja puolen tunnin kuluttua sainkin jo viestin sähköpostiini, että tilaukseni on lähetetty. Todella nopeaa toimintaa siis! En voi kyllä muuta kuin kehua kyseistä paikkaa. Jos Korresit on kolahtaneet, niin suosittelen kyllä lämpimästi ne tuolta tilaamaan. Tällä kertaa kyllä vähän mietitytti tuo Kreikan taloustilanne jne. mutta mitä ellien keskustelupalstalta lueskelin, niin kyseinen nettikauppa toimii edelleen ihan yhtä hyvin kuin aina ennenkin.
Kun paketti saapuu lupaan tehdä postauksen kaikista Korres- tuotteistani :)

Jotta postaus ei menisi ihan pelkäksi hehkuttamiseksi, laitetaan vielä vähän kuvaa Cittarin alelaarista löytämästäni parivaljakosta



Ähh, ärsytti kun en saanut millään mun kameralla noiden oikeita sävyjä esiin. Kyseessä siis kuitenkin Nivean luomarit, jotka kustansivat huimat euron kipale. No eipä nämä kyllä mitään kauhean hyvän laatuista kamaa olekaan. Pigmenttiä saisi olla hurjasti enemmään. Eli vähän plääh, mutta toisaalta voiko tuolta hinnalta paljoa muuta odottaakaan? Ainakin nuo avainkuviot on aika söpöt :)
Tajusin, ettei mulla ole Niveasta oikein minkäänlaista kokemusta ainakaan meikkejen osalta. Aikoinaan Nivealla oli sellainen rasvaiselle iholle tarkoitettu riisiä sisältävä meikkivoide, joka oli ihan mun lemppari. Muutaman purkillisen sitä ehdin käyttää, kunnes valmistus lopetettiin :(
Löytyykö lukijoista ketään, jolla olisi enemmän kokemusta näistä Nivean meikeistä?

torstai 8. huhtikuuta 2010

Korresia



Rakastamani Korresin jugurttivoide vetelee viimeisiään. Tämä on valehtelematta varmaan ainoa kosteusvoide, jonka olen käyttänyt loppuun. Olen kokeillut jos minkälaisia rasvoja apteekkituotteista luonnonkosmetiikkaan, mutta jokainen aikaisempi on aiheuttanut aina näppyjä, ja käyttö on pitänyt lopettaa. Tämä jugurttirasva ei todellakaan ole aiheuttanut mitään vastaavaa, päinvastoin ihoni ei ole koskaan ollut näin hyvässä kunnossa. Koostumus on ihanan kevyttä, mutta silti kosteuttavaa. Tämä imeytyy hyvin ja jättää ihon mukavan mataksi, miksi tämä sopiikin erittäin hyvin meikin alle. En vaihda tätä ikinä!

Kun vanha loppui niin täytyihän sitä uusi tilata. Kuukausi sitten ajattelin tilaavani tämän tilalle vähän tuhdimman hunajavoiteen, mutta nyt kun kevät alkaa olla käsillä ja iho ei ole enää aivan korppu, niin päätin jatkaa jugurtin kanssa. Kesällä tuo hunaja olisi varmaan kuitenkin ollut hieman liian kosteuttava omalle nassulleni.
Tilasin ensimmäistä kertaa pharmazon.gr:stä, josta Korresia saa siis yli puolet halvemmalla kuin täältä Suomesta. Jugurttirasvan lisäksi tilasin myös white tea putsarin, josta olen kuullut pelkkää hyvää palautetta. Tästä kerron sitten omia kokemuksiani myöhemmin. Tilauksen hinnaksi tuli postikuluineen hieman alle 30 euroa, eli ei todellakaan paha. Sokoksella kun tuo pelkkä jugurttivoide maksaa muistaakseni sen 28e.
Tänään siis vihdoin sain tuon tilaukseni. Tuo pääsiäinen kun vähän hidasti saapumista





Tuotteet oli tosi hyvin pakattuja ja mulla oli oikeasti vaikeuksia saada koko pakettia edes auki. Otettuani kuplamuovin pois white tea putsarin päältä, mulle paljastu pikkuinen yllätys.





Tuon korkki oli siis pikkuisen auki ja siksi valuttanut niin, että koko paketti oli ihan limainen. Eihän tuosta nyt paljoa ollut mennyt hukkaan, mutta harmittaa silti. Laitoin palautetta Pharmazonille, ja katsellaan nyt mitä sieltä vastaavat.

Muuten asiakaspalvelu oli ihan huippua! Vastasivat pariin sähköpostiini todella nopeasti ja asiallisesti. Suosittelen siis ehdottomasti tilaamaan Korresia tuolta! Tuolta löytyy myös hyvät ja edulliset valikoimat Avenea ja Vichyä, jos jotain kiinnostaa.
Plussaa myös siitä, että sain kapaunpäälliseksi vielä nämä kaksi näytettä

maanantai 15. helmikuuta 2010

Puhdistus

Tällä kertaa esittelyyn pääsevät mun puhdistustuotteet.

Päivittäin:



Aamuisin pesen ihon tuolla acon puhdistusvaahdolla. Tämä on mun mielestä ihan ok tuote. Ei mitään hehkuttamisen aihetta, mutta ei myöskään huonoa sanottavaa. Käytin tätä aikaisemmin myös iltaisin, mutta huomasinkin, ettei tämä putsaakaan ihan kaikkea meikkiä. Ratkaisin ongelman sillä, että laitoin sekaan vähän geelimäistä putsaria ja sillä kaikki rippeetkin lähti.



Jos naamani ei ole aivan ruti kuiva, pesen naamani aina iltaisin Korresin thyme&sage geeliputsarilla. RAKASTAN TÄTÄ! Kokeilin ensin Korresilta saamaani testeriä tästä, ja jo sen ensimmäisen pesun jälkeen ihoni oli selvästi paremmassa kunnossa. Tämä rauhoittaa tulehduksia todella kiitettävästi ja pesee varmasti kaiken lian pois. Haittapuolena tosin se, että joskus tämä kuivattaa ihoa pikkusen liikaa, mutta ei kuitenkaan yhtä paljoa mitä muut kokeilemani nuorelle ja epäpuhtaalle iholle tarkoitetut putsarit. Oon kuitenkin ajatellu, että hankin kuitenkin tän rinnalle vielä Korresin white tea puhdistusgeelin, joka kuivattaa kuulemma tosi minimaalisesti, jos ollenkaan. Ai niin, yksi huono puoli tuossa thyme&sage putsarissa kuitenkin on; Se haisee ihan samalle kuin clerasil-tuotteet!

Harvemmin:



En kuori ihoani kauhean usein (,mikä luultavasti johtuu siitä, että olen vielä jotenkin alitajuisesti kiinni dr. Hauschkan ideologiassa :D). Teen kuorinnan yleensä max 1-2 kertaa kuukaudessa. Ikinä en ihoani mene tietenkään kuorimaan, jos se on tulehtunut, koska sehän vasta lisääkin finnejä. Enivei, silloin kun ihoni kuirin tapahtuu se The bodyshopin merilevä kuorinnalla. Tästäkään mulla ei ole oikein mitään hehkutettavaa, eikä moitittavaa. Ihan perus kuorinta.



Naamion virkaa hoitaa tällä hetkellä Lumenen turvenaamio, joka kyllä vetelee aika viimeisiään. Oon tykänny tästä aika paljonkin. Tämä tekee ihosta jotenkin tosi puhtaan ja heleän näköisen. Toisaalta talvella tää saattaa joskus olla pikkusen liian kuivattava. Lisäksi ainakin mulla tää kirvelee ihan mielettömästi aina aluksi ainakin nenän ja suun ympäriltä. Toisaalta putelon tuoteselosteessakin lukee, että pieni kirvely kertoo vain tuotteen tehosta. Naamion laitan vähintään kerran viikossa ja joskus jopa kahdesti, jos aikataulut niin suo.