Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dr. Hauschka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dr. Hauschka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. helmikuuta 2010

Fail

Huomasin, että mun pitäis vähän tehdä inventaariota mun kosmetiikan suhteen. Kaapit tuntuu olevan täynnä kaikkia käyttämättömäksi jääneitä puteloita, joista suurin osa vielä vanhentuneita. Siitä sainkin ajatuksen jakaa täällä blogissa mun omia kokemuksia mun käyttämättömiksi jääneistä tuotteista. Nämä eivät vain toimineet, vaikka kuinka olisin halunnut.



Aloitetaan vasemmalta: Ensimmäisenä siis Providan teepuu hoitovoide. Tässä on ehkä yksi pahimmista tuoksuista mitä olen ikinä kokenut. Laitoin tätä yhtenä iltana mieheni naamaan ja tajusin viimeistään silloin, kuinka pahalta tämä todella lemahtaa. Mies lähti suoraan naamapesulle.
Tällä ei oikeastaan ollut mitään vaikutusta mun ihoon. Ainoa outo piirre tässä oli, että mun naama alko aina ihan mielettömästi hikoilla kun laitoin tätä :D Lisäksi miinusta vielä siitä, että tuo putelo halkesi vähän tuosta keskeltä muutaman päivän käytön jälkeen.

Seuraava tuote on hyvä esimerkki siitä kuinka joku todella hehkutettu tuote ei sitten toimikaan omalla iholla odotetusti. Yritin kauheasti rakastua tähän Dr. Hauschkan kasvoöljyyn kaikin mahdollisin tavoin ja annoin tälle monta mahdollisuutta. Käytin tätä pelkilteen ja kosteusvoiteen seassa, mutta mikään keino ei toiminut. Tämä sai ihoni puskemaan rasvaa pintaan ihan mielettömästi, vaikka tämän pitäisi sitä juuri hallita. Eli ei sopinut todellaan ainakaan meikin alle.

Sitten yksi suurimmista pettymyksistä. Bodyshopin teepuuöljy kuivattamaan finnejä. Tämä ainoastaan lemusi melkein yhtä kauhealle kuin Provida, eikä tehnyt yhtään mitään.

Viimeisenä vielä Palmoliven dödö, josta on muodostunut suorastaan vitsi. Tämä ei kuivu ollenkaa. Tai jos kuivuukin niin siihen tarvitaan vähintään tunti aikaa ja hiustenkuivaaja. Aamuisin mulla on kyllä yleensä parempaakin tekemistä, joten tämä ei ole kainaloihini pahemmin päässyt.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Finneille kyytiä

En ole oikein koskaan tykännyt geelimäisistä täsmähoitotuotteista näpyille. Oon kokenut ne jotenkin tosi tehottomiksi. Nyt päätin antaa niille kuitenkin uuden tilaisuuden ja ostin Lumenen Natural code geelitäsmähoidon.



Ensin kokeilin tätä pienempään finniin yön ajaksi ja aamulla tuo finni olikin kuivunut kokonaan pois. No, parin päivän päästä laitoinkin tököttiä vähän isompaan paukuraan. Aamulla odottikin järkytys. Iso patti oli edelleen jäljellä ja sen viereen oli ilmestynyt kaksi pienempää finniä. Eli edelleen olen sitä mieltä, että nou tänks geelitäsmähoidoille!



Aiemmin mulla on ollut käytössä SD:n Zit Zapper. Ostin tän joskus joulun jälkeen sokoksen alennuksesta 16 euron hintaan. Tämä on kyllä ehdottomasti paras finnitappaja. Ainoona miinuksena se, että jos tätä laittaa kerralla monen finnin päälle, niin silloin on helposti koko naama kuin Saharan autiomaa. Lisäksi annostelumekanismi on vähän hankala; joskus ei tavaraa tunnu tulevan ollenkaan, toisinaan sitä lurpsahtaa aivan liikaa.



Sain pari päivää sitten testaukseen Herbinan peitepuikon. Tämä tulikin tarpeeseen sillä Dr. Hauschkan peitepuikko on jo melko lopussa. Ensimmäiseksi kiinnitin Herbinassa huomiota karmaisevaan hajuun. Mulla oikeastaan oli joskus ala-asteella ensimmäisten meikkejen joukossa Herbinan peitepuikko ja se haisi ihan samalle! Tuli kaikki vanhat muistot mieleen tätä haistellessa :D



Sävy on just mun iholle sopiva. Lopputulos on kuitenkin melko kauheaa katseltavaa. Ensinnäkin peitetty kohtaa korostuu tosi paljon koska toi on tosi paksua tavaraa ja lisäksi kohta jää tosi rasvaisen näköiseksi. Ei kiva. Hoitavaan vaikutukseen olin kuitenkin tosi tyytyväinen. Laitoin tätä yhden finnin päälle ja muutaman tunnin jälkeen samainen finni oli puolet pienempi ja rauhoittunut.

Ennen mulla on tosiaan ollut käytössä Hauschkan peitepuikko. Tämä oli todellinen pettymys. Koostumus on todella paksua ja kuivaa, eikä siksi levity kunnolla. Lisäksi tuosta on saatavilla vain kaksi sävyä ja oma vaaleampi versioni ainakin oli niin ihmeellisen värinen, ettei kenenkään iho voi olla sellainen. Puikossa se näyttää ihan normaalilta, mutta iholla jotenkin tosi oranssi. Olen kuitenkin käyttänyt tämän loppuun paremman toivossa, mutta en todellakaan suosittele kenellekään.